
Heräteostos.
Elettiin kevättä 2015, työpäivä kului madellen.
Lakaisupölyn leijaillessa ilmassa selailin ajankulukseni myytäviä kilpapyöriä Torista, kun yht´äkkiä sormeni jäykistyi.
Otsikossa luki Hermes 60 luvun kilpuri. Tutkin kehnohkoja kuvia ja bongasin erikoisen etuvaihtajan. Pyörän täytyy olla vanhempi, ajattelin. Alkoi nopea googlettelu. Samanmoisella vaihtajalla löytyi 50-luvun Crescent Pepitoja – kiinnostukseni kasvoi entisestään.


Vain hinta kismitti. Ilmoituksessa luki ”Tarjouksia Kiitos.” Olin kokemuksesta oppinut, että moinen tarkoittaa usein tappihinnan hakemista ja että myyjällä on astronominen buy-it-now-hinta-ajatus mielessään. Tein sotasuunnitelman: Jyväskylä oli mökkimatkan varrella, sukanvarressa oli taaloja, jos hinta ei olisi liikaa JA myyjä suostuisi säilyttämään pyörää hetkisen, olisin valmis kaupantekoon. Esikoisemme laskettu aika oli viikon kuluttua, joten mökille ei ihan heti mentäisi – tämä piti ottaa huomioon. Härkää sarvista, puhelin käteen ja soittamaan. Vanhahko miesääni vastasi. Esittelin itseni ja tiedustelin, vieläkö Hermes olisi tallella.?
Se oli.
Myyjä, Aulis Viitala, kertoi kilpurin kuuluneen isälleen Tauno Viitalalle. Isäpappa oli kuulemma ajanut ihan kilpaakin ennen sotia. Sain vaivoin pidettyä innostuksen pois äänestäni ja kyselin kunnon lisäksi hintaa. Aulis vastasi saaneen hyvän tarjouksen, ja jos korkeampaa ei tulisi, myisi hän pyörän tarjoajalle tulevana perjantaina. Päässäni raksutti ja mietin tarjousta. Lupauduin maksamaan 50 euroa enemmän heti tilille, jos Aulis suostuisi säilyttämään pyörää tovin, koska lapsosemme oli putkahtamassa maailmaan päivänä minä hyvänsä. Tämä kävi päinsä ja tarjous hyväksyttiin. Auliksen vaimo hoiti tilan yhteisen tilinumeron ()?) ja eurot lähtivät liikkeelle. Pyysin myyjää poistamaan ilmoituksen saatuaan rahat.
Tunnin kuluttua ilmoitus oli poissa.
Rupesin miettimään tekoani. Olin siirtänyt tuntemattoman ihmisen tilille satoja euroja näkemättä ostostani ja liiemmilti myyjän taustoja tutkimatta.
Rookie mistake.
Kylmä hiki valui otsallani kun aloitin myyjän googlettamisen. Ei mainittavia tuloksia, ei huijarivaroituksia. Syke laski. Sitten muistin isän nimen ja ladoin puukstaavit kuukkeliin. Bingo! Vuoden 1938 PM mestaruuskisojen lähtöluettelossa numerolla 27: T.Viitala. Lisägoogletus: ”ViPa(Vihtavuoren Pamaus/ Tauno Viitala sijoittui vuonna 1938 SM-kisoissa viidenneksi ja voitti seuraavina vuosina monia piirinmestaruuksia ja kansallisia kilpailuja. Tauno Viitala voitti 14 piirinmestaruutta Keski-Suomessa ja 14 Keski-Pohjanmaalla.”



Näin mielessäni Hermeksen kiitävän pitkin Keski-Suomen teitä piirinmestarin käskettävänä.
Nyt piti vain toivoa, että runko oli suora ja kunto puheiden mukainen.
Aikaa kului. Poika syntyi hätäsektiolla kaksi viikkoa myöhässä, prioriteetit heittivät häränpyllyä ja elämä keskittyi kodin, avovaimon ja uuden pikku-ukon ympärille. Takaraivossa Hermes kuitenkin aina välillä muistutteli itsestään. Mökille olisi päästävä, pyörä olisi haettava…
Kun leikkaushaava oli parantunut tarpeeksi suuntasimme kohti Laukaata. Aikamme harhailtuamme löysimme perille. Talon nurkalla odotteli Hermes. Juuri sellaisena kun myyjä oli sen kuvaillut. Hetken turistuamme tunsin esikoisemme tarjoaman aikaikkunan sulkeutuvan ja köytin pyörän telineeseen ja jatkoimme heiheiden ja suur kiitosten jälkeen matkaa.
Lähempi tarkastelu
Mökillä pääsin vihdoin tutkailemaan ostostani.
Kyseessä oli selvästi 50-lukuinen, ei 60-lukuinen kilpuri. Hermes oli yllättävän kevyt, vanteet suorat ja mikä tärkeintä oli runko silmämääräisesti klommoton ja mitoissaan. Osia oli selvästi sen aktiiviuran aikana vaihdettu. Alla oli alumiinipinnoitetut puuvanteet, edessä Sheeren/Weinmann Fratelli Brivion navalla ja takana Mephisto Ablocs samalla navalla. Jarruina edessä Weinnmanni ja takana originaali Altenburgeri. Ohjaamona originaali A Schotte/Maes-Kint Titan-stemmillä eripari kahvoilla. Paikkamaalailtu runkoa oli isolla kädellä – taisteluarpia oli peitelty pensselillä sieltä täältä.
Kyselin Ruotsin ChF:n fb-keskusteluryhmästä ikähaarukkaa ja esittelin uutta projektiani ylpeänä. Opin, että kymmentä Crescentin kilpuria vastaan oli hihnalta rullannut yksi Hermes-kilpuri. Opin myös, että FB:n napojen laakerinkiristys-mutterista löytyy navan vuosiluku. Tidigt 50-tal tarkentui navan putsauksessa vuodeksi 1950. 65-vuotias kilpuri siis - kohta eläkeiässä. Opin myös vanteiden harvinaisuudesta ja varhaisten Altenburgereiden huonosta saatavuudesta.













Tuumasta toimeen.
Mietin ensin pyörän entisöintiä, maalaamista, osien kromaamista jne. mutta tulin toisiin aatoksiin, kun ymmärsin että pyörällä oli historia ja sielu. Jokainen naarmu ja osamuutos oli sen ensimmäisen omistajan tekemä. Entisöimällä pyörän tuhoaisin jotain ja en enää uskaltaisi käyttää pyörää naarmuttamisen pelossa.
Päädyin konservointiin.
Kotiin päästyäni purin pyörän atomeiksi. Ultraäänipesuri sirisi ahkerasti. Uusittavien osien listalle päätyivät ketjut, jarrukahvat, etujarru, vaijerit&kuoret, tuubit, tankonauha ja tangon tulpat. Laakerit olivat yllättävän hyvässä kunnossa, niille pelkkä pesu ja rasvaus riitti. Etsiskelin jarrukahvoille pareja, mutta turhaan. Lopulta Uusix-verstaalta löytyi sopivan ikäinen/näköinen no-name pari. Hyllyltä löytyi myös läjä nosseja 30-50-luvun ballon-jarrulänkiä vaijereineen ja kuorineen. Vaijerikuoret sopivat vanhojen tilalle kuin nenä päähän. Lienevätkö samalta alihankkijalta peräisin?


Renkaiksi halusin jotain aikakauteen sopivaa ja Vanhojen Velojen myyntipalstalta tärppäsi: pari käyttämättömiä neuvostoliittolaisia kilpakumeja. Niitähän Tauno olisi viisikymmentäluvulla käyttänyt! Pahaksi onnekseni neukkulainen kumiseos oli ajan hammasta heikompi - onneksi en ollut vielä ryhtynyt liimapuuhiin, kun huomasin kumien vuotavan. Nyt alla pyörii väliaikaisesti Rallyt. Niiden ulkonäkö jäljittelee tarpeeksi vanhaa mallia, niin että visualistin silmään ei satu liikaa.


Brooksi oli mainiossa kunnossa. Kunnon puhdistus ja vahaus antoi sille hienon kiillon ja lisää kilometrejä. Koska pyörällä oli tarkoitus ajaa myös hämärässä, lisäsin satulan alle aikakauteen sopivan kissansilmän.

Tankonauhaksi valikoitui valkoinen pellavanauha. Vastoin tehtaan jarrukahvojen alle jäävää käärimislinjaa kiedoin nauhan ylös asti Viitalan linjaa mukaillen. Kyllä laiskasti yläotteella ajaessa pellava on alumiinia mukavampi ihoa vasten.


Suurempia paikkamaalauksia poistelin tinnerin suosiollisella avustuksella ja alta paljastuikin kiiltävää maalipintaa.
Koeajo
Ensimmäinen pidempi koeajo suuntautui Tapanilasta Uusixille ja takaisin. Hermes kiisi kuin unelma. Hiuksen hienoa heittoa oli takavanteessa havaittavissa jarruttaessa, mutta muuten Taunon kilpuri ei hävennyt lainkaan 20 vuotta nuoremmille tallikavereilleen. Hetken totuttelun jälkeen Huretilla vaihtaminenkin sujui. Ylävipua taaksepäin vedettäessä vaihde suurenee, päin vastoin siis normi vaihtajiin nähden. Myös eturattaan edessä sijaitseva vaihdestaagi vaatii oman, uuden käsikopelon, mutta kaikkeen tottuu. Takarattaita löytyy kaikkiaan neljä kappaletta ja oikeastaan enempää ei juuri kaippaakkaan. Kaiken kaikkiaan Hermes yllätti käytettävyydellään ja keveydellään erittäin positiivisesti.


-tOmi aka Heebah-
PS Jos jollakulla on vanhan mallin Huretin siipumutterit tahi Christophen M-koon koukut ylimääräisenä olisin kiinnostunut moiset ostamaan. Sen verran ruosteessa Hermeksen omat on, että vaihtoon menee.