Kuun alussa sattui silmään tori.fi-ilmoitus jossa kankaanpääläinen henkilö ilmoitti myyvänsä kaksi suht rottaista neuvostovalmisteista retkipyörää 5 euron kappalehintaan. Eikun soittoa ja kattomaan. Kankaanpään perämetsistä löytyi kuin löytyikin ilmoituksen jättänyt henkilö ja mainitut pyörät. Toisen runkoa oli korjattu rumasti ja toisesta oli takalokasuoja rullautunut komeasti renkaan ja itsensä väliin. Pinnoja oli poikki ja vanteet olivat todella löysät. Kunto oli siis täysin hintaluokan mukainen ja kaupat syntyivät välittömästi. Etukiekot irti, fillarit Ladan konttiin ja hallille ihmettelemään, mitä tuli hankittua.
Kultainen on vm. 1981 ja pronssinen vm. 1980. Pronssisessa on joskus ollut myös etuvaihtaja, mutta siitä on jäljellä enää valintavipu. Lähemmin tarkastellessa pronssisesta pyörästä löytyi hyväkuntoinen nastarengas edestä. Kultainen vaikutti neuvostovalmisteisine renkaineen vähemmän ajetulta, jonka lisäksi sen runkoa ei ole paikkailtu migillä, joten se valikoitui ensimmäiseksi uhriksi.
Ihan ensiksi purin lokasuojat ja tavaratelineen pois tieltä odottamaan jatkokäsittelyä ja putsasin enimmät kurat ja rasvat rungosta, niin että sitä saattoi käsitellä paljain käsin saamatta käsiään mustiksi.
Tämän jälkeen otin navat auki, putsasin kaiken bensassa kylvettäen ja kasasin litiumrasvan kera. Navat olivat sisältä yllättävän kuivat, voiteluainetta oli vain ohut kerros siellä täällä. Sen sijaan ketjussa ja molemmissa rattaissa oli jotain todella paksua tatinaa, joka oli kerännyt itseensä huomattavat määrät hiekkaa sun muuta. Onneksi molemmissa pyörissä oli alkuperäisiä työkaluja mukana kassissa, joten takapakan avainta ei tarvinnut improvisoida mistä sattuu.
Seuraavaksi keskiön kimppuun. Kammet olivat löysällä ja toista kiilaa yritetty ilmeisesti kiristää mutterista ja näin saatu kierreosa katkeamisen partaalle, toinen oli hakattu muodottomaksi. Purin, putsasin, rasvasin ja kasasin keskiöakselin ja laakerin - suoraviivaista ja yksinkertaista. Päätin jättää tämän homman hautumaan kunnes olisi asiaa Tampereelle ja fillarikauppoihin.
Asiaa tulikin melko pian, kun katselin vanteita ja totesin ettei näillä yksinkertaisesti uskalla ajaa edes kymmenen metrin testiä - etukiekko lonksui napaan nähden sivusuunnassa sentin luokkaa. Ajattelin että kun hommaan on kerran lähdetty niin kai tässä pitää opetella myös rihtaamaan. Suomen Urheilupyörä myi sopuisaan hintaan Parktoolin rihtausavaimen ja Sapimin pinnat sekä nippelit. Kiiloja heiltä ei löytynyt, mutta vinkkasivat Sammonkadulla sijaitsevasta pyörähuoltoluolasta josta sellaiset löytyivätkin.
Takaisin toimeen päästyä purin kiekot ja aloin ankaran kasaamisen + rihtaamisen Sheldon-sedän ja yksivaihteen ChainThugin ohjeita soveltaen. Usko meinasi loppua ekana iltana, mutta seuraavana päivänä hommassa alkoikin tuntua olevan ihan selkeää determinismiä - kun teet näin, tapahtuu näin... Kumpikaan vanne ei ollut lähtökohtaisesti ihan hirveän suora. Takavanteen kehä oli mielenkiintoinen. Vanteen päät eivät ole tehtaalla sattuneet aivan puskuun vaan sivuttaisheittoa on ihan jonkin verran. Sisäreuna on kuitenkin vedetty koneella suoraksi, mutta sauman kohta näyttää ulkoapäin katsottuna aika härskiltä. Sain kiekosta kuitenkin "suoremman kuin mitä se oli".
Etuvanteen kanssa lähtötilanne oli tämmöinen.
En osaa sanoa onko tuo paljon vai vähän, mutta kyllä siitä jonkinlaisen kuitenkin sai. En tiedä, minkälaisiin toleransseihin tämmöisiä kehiä voi edes saada, joten tyydyin "suorahkoon" ja mietin että tehdään sitten uudelleen jos vippaavat ajossa haitaksi asti. Tästä innostuneena kasailin fillaria sen verran kuin nyt voi, ja pääsin tällaiseen tilanteeseen.
Seuraavaksi kasaamme keskiön. Pettymyksen määrä oli aika suuri kun kävi ilmi että ostamissani kiiloisssa on liian loiva viiste ja ne tulevat liiaksi läpi. Ei siis auta kuin keksiä jotain. Onneksi on Nokia Hacklab ja NC-sorvi.
Ainoa ongelma on se, että kokemus laitteen käytöstä rajoittuu yhteen kokeilukertaan. Ostin rautakaupasta metrin pätkän kymppimillistä akselia aihioksi ja päätin suhtautua koko hommaan oppimiskokemuksena - nyt sitten opetellaan sen verran NC-perusteita että yksinkertaiset kappaleet syntyvät tarvittaessa. Katkaisin akselista n. 30 sentin pätkän jonka päätin uhrata kokeilemiseen. Tässä kuva kokeilupalasta sen jälkeen kun siihen oli kokeiltu useammankinsorttista mitallistamista, kartion tekoa ja haettu sopivaa leikkuunopeutta.
Kone on koulukäyttöön tarkoitettu "pienoismalli" eikä siinä ole automaattista leikkuunesteen syöttöä, joten tein ohjelman useammassa osassa jotta voin välillä availla kantta ja tirautella leikkuunestettä. Ihan hyvin sujui ja muoto syntyi kuin syntyikin. En luottanut taitoihini kierreohjelman luomisessa joten naapurin ukko pyöräytti ystävällisesti M6-kierteen ohueen päähän. Tämän jälkeen puuttui enää se viiste, joka tekee kiilasta kiilan. Jostain perverssistä syystä tykkään viilaamisesta ihan hemmetisti, joten ei muuta kuin Viialalainen kouraan ja katsomaan mitä tulee.
Kiilat sujahtivat paikalleen mukavasti ja sain kammet kiinnitettyä niin, ettei minkäänlaista välystä ole havaittavissa.
Vaihtaja tuli purettua, putsattua ja kasattua ilman sen kummempia kommelluksia. Siitäkään ei tullut otettua kuvia. Viehättävä pellistä prässätty luomus.
Etujarrun vaijerista oli päässyt ilmeisesti karkaamaan se osa, joka yhdistää kahvalta tulevan vaijerin jarruvipuja yhdistävään vaijeriin. Tämä oli korvattu... mielenkiintoisesti.
(etukiekko ei ole kuvassa kiinni, ihan noin pahaa dishiä en siihen tehnyt
)Kengännauhan sisältä löytyi mm. pussinsulkija joka piti kahvalta tulevaa vaijeria kaksinkerroin. Korvasin viritelmän toisesta pyörästä nappaamallani osalla.
Tässä kohtaa ei auttanut enää muu kuin lähteä koeajolle. Vaihtajaa sai säätää että toiminnan sai edes suunnilleen hehtaarille, ja saa säätää jatkossa lisääkin - ykkönen ei aina löydy. Rihtaustulosta sai myös hienosäätää, mutta yllättävän mukava tällä on sittenkin ajaa. Ajoasentokin parani kun tajusin säätää stongan ja satulan johonkin järkevään korkeuteen sen sijaan, millä ne sattuivat asennuksen jäljiltä olemaan. Lisäsin myös toisesta pyörästä soittokellon jalankulkijoiden hätistelyä varten.
Tässä tämän päivän tilanne. Vanteet saisivat olla suoremmatkin, mutta en tiedä kuinka hyviä niistä meikän taidoilla ylipäätään saa. Tämmöistä opettelua ja mieleen palauttamistahan tää on, olen tainnut viimeksi purkaa fillarin navan teininä joskus ysärillä.
Tarakka on yhden raudan oikaisua vaille valmis asennettavaksi takaisin, mutta pintaruosteisten lokasuojien käsittelyyn pitäisi keksiä jotain. Ruosteenpoistoa ja lakkausta on ehdotettu.
Olen painanut tolla n. 400 kilometriä nyt kaikkiaan. Mutta eihän näitten tosiaan pitäisi kestää yhtään mitään, ainakaan jos nettijuttuja on uskominen. Veikkaan että tää yksilö on lähes ajamaton, juuri missään ei näkynyt minkäänlaista kulumaa kun purin voimansiirron.
Tai no jos tohon vaihtaisi vähän ergonomisemmat kahvat ja vähän uudemmat kammet se olisi jo esteettisesti siedettävä. Esim. maantietuplat tekisi myös ajosta kivempaa.
